Persoonallisuus vaikuttaa viestintään

Puheviestintä on jatkuvan muutoksen alainen monimutkainen prosessi, jolla ei ole alkua eikä loppua. Se tapahtuu aina ainutkertaisena tilanneyhteydessä, jossa se on yhdistelmä ihmisten välistä vuorovaikutusta. Me suomalaiset miellämme puheviestintäkontekstin lähes poikkeuksetta esiintymistilanteeseen, mutta mielestäni valtaosa ihmisten välisestä viestinnästä tapahtuu arkielämän tilanteissa työpaikoilla ja päivittäisten asioiden hoidossa. Koska yleisesti puheviestintä mielletään tarkoitukselliseksi, aiheuttavat viestin tulkinnat ja väärinymmärrykset ristiriitoja erilaisten persoonallisuuksien välillä.


Tässä esseessäni käyn läpi persoonallisuuden merkitystä arkielämän viestinnässä sekä viestinnän vaikutusta persoonallisuuden kehittymisessä. Jäsentääkseni puheviestintää ja sen käsitteistöä, teen aluksi tiivistetyn katsauksen puheviestinnän perusteisiin. Tarkastelen persoonallisuuksien välistä viestintää ja ihmisten käytöstä ja tapaa käsitellä ja suodattaa tietoa kielen kautta sekä sitä miten Yhdysvalloissa syntynyt NLP- koulukunta1 tarkastelee tätä ilmiötä. Koulukunnan mukaan ihmisen tapa puhua heijastelee hänen tapaansa ajatella. Lopuksi tarkastelen sitä, miten puheviestintätaitoja voi kehittää ja miten konfliktit vaikuttavat persoonallisuuden kehittymiseen.


Puheviestintä on tieteenalana nuori, mistä johtuen sillä on useita erilaisia ja keskenään kilpailevia teorioita, joita sovelletaan tutkimus- opetustyössä. Yleisimmin käytetty jaottelu sisältää laki-, sääntö- ja systeemiteorioita. Näistä moniulotteisin on systeemiteoria, jonka avulla on selitettävissä mistä tapahtuman kulku johtuu. Teoria pyrkii löytämään selitykset viestinnän tapahtumille havaittavissa olevista ulkoisista rakenteista. Teorian avulla on löydettävissä ratkaisuja lakien ja sääntöjen välille, mutta se ei kuitenkaan ole täysin pystynyt ratkaisemaan sääntö- ja lakiteorioiden välisiä jännitteitä. Systeemiteoria sopii hyvin esim. organisaatioviestinnän tutkimiseen. On kuitenkin muistettava, että puheviestintäteorioista ei ole olemassa vain yhtä ainoaa oikeaa tulkintaa. Teoriat eivät ratkaise ongelmiamme, mutta ne auttavat meitä ymmärtämään erilaisia lainalaisuuksia ja kertovat meille mikä on olennaista viestinnässämme. (Puro 1996.)

Viestintätapahtumaa selittävien lainalaisuuksien mukaan viestintä syntyy tarpeesta vähentää epävarmuutta, halusta käyttää valtaa tai puolustaa minuutta. Viestintäprosessin tai teon tavoitteena on tietojen, ajatusten ja tunteiden välittäminen toiselle. Keskeistä on sanoman välittäminen ymmärrettävästi. Puheviestinnän viestit ja merkitykset eivät kuitenkaan rakennu ainoastaan kielen avulla, sillä visuaaliset merkkijärjestelmät ja ääni ovat aina mukana tuottamassa merkityksiä. Viestinnän ja sanan merkityksestä pitää nöyrästi, mutta sitkeästi neuvotella, että saavutetaan yhteinen ymmärrys (Väisänen 2003). Se minkälaisia merkityksiä viestit saavat, riippuu kontekstista tai tilanneyhteydestä jossa ollaan. (Takala 1995: 5-12.)

Arkipäivän puheviestintätilanteet ovat vuorovaikutusta, jossa toimimme sekä puhujana että kuulijana. Puhujalta edellytetään taitoa käyttää viestinnän kieliä ja kuulijalla on oltava kuuntelemisen kyky. Kuuntelemisella ymmärretään kuulemisen aistimusta joka johtaa tulkintaan ja ymmärtämiseen. Kuuntelemalla havaitaan koko viestintätilanteen ärsyketarjonta. On tilanteita, joissa kuuleminen voi olla puhumista tärkeämpi viestintä taito. (Kansanen 2000.) Keskinäinen ymmärtäminen on löydettävä sanattoman sopimuksen kautta (Takala 1995: 22).


1) Lyhennys NLP, tulee sanoista Neuro Linguistic Programming.

Jo aivan tavallinen arkikeskustelu pitää sisällään merkitykseltään monitulkintaisia ja tilannesidonnaisia ilmaisuja, jolloin vuorovaikutus onnistuu vain jos keskustelijoilla on halu tehdä yhteistyötä ja ymmärtää toisiaan.(Takala-Gerlander 1995: 24.) Päivittäisten asioiden hoidossa ja arkielämän viestintätilanteissa toimimme usein aidosti ja spontaanisti, emme viestintälähtöisesti. Toimimme ihmisenä ja antaudumme tahtomattamme tilanteisiin, joissa olemme ympäristön, kulttuurin, häiriöiden ja yksilön armoilla. Mieltymyksemme ja torjuntamme näkyvät eleinä, ilmeinä ja liikkeinä. Äänenvärimme on kiinteästi sidoksissa persoonallisuuteemme ja mielentilaamme. Se paljastaa lähettäjän ja vastaanottajan ylimielisyyden, välinpitämättömyyden tai epävarmuuden, jota ei sanota sanoilla. Äänen väri kertoo samoja asioita kuin ilmeet. Viestintätaitomme ovat todellisessa tulikokeessa, kun törmäämme tilanteeseen, jossa ihmisten väliset kemiat eivät toimi. Tällöin viestintätilanne on negatiivisesti latautunut ja yhteistyö on hankalaa.

Sanaton viestintä voi tahattomasti käynnistää ongelmatilanteen, sillä nonverbaalisen kielen merkitys on tulkittu tutkimuksissa peräti 93 prosentiksi. Sanojen merkitys on vain 7% ja merkitys syntyy, kun viestintätilanteen osallistujat tulkitsevat toistensa tarkoitteita. Toimintamme arkielämässä on pääasiassa nonverbaalista viestintää. Tahdoimme tai emme, olemuksemme viestii meistä koko ajan ulospäin. Lähettämiemme viestien lisäksi teemme valikoivia havaintoja myös muiden ihmisten viesteistä kaikkialla missä liikumme. Tulkitsemme näitä havaittuja viestejä. Mutta tulkitsemmeko oikein? Oikea tulkinta edellyttää moniosaamista, joten ei liene ihme että ristiriitoja syntyy. Taito on yli tilanteiden ja tilanteet korostavat taitoja eri tavoin (Väisänen 2003). Voidaksemme jatkaa, meidän on luotettava kumppanimme haluun tehdä yhteistyötä ja näin löydettävä yhteinen ymmärrys.

Onneksemme useissa viestintätilanteissa toimintaamme helpottaa kulttuurien sisälle syntyneet valmiit tai puolivalmiit skriptit eli käsikirjoitukset, joiden perusteella pystymme ennakoimaan tapahtumia ja toimimaan tilanteissa tarkoituksenmukaisesti. (Takala-Gerlander 1995: 15.) Vanhan työkulttuurin tilanteet ovat usein ennakoitavissa jo kokemuksen avulla, mutta kansainvälistyminen, muutokset ja työpaikkakulttuurin uudet tuulet ovat tuoneet viestintään lisää haasteita. Työelämässä eletään aikaa, jossa ihmissuhdetaidot, tunneäly, sosiaaliset kyvyt sekä erilaisten ihmisten ymmärtäminen ovat avainasemassa. Taito tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa on tärkeämpää kuin ammattiosaaminen. Kuulijalähtöisyys ja vastaanottajan näkökulma on onnistuneen esityksen perusta (Kansanen 2000.) ja vastaavaa herkkyyttä on oltava myös arkipäivän viestinnässä. Persoonallisuuksia on ymmärrettävä ja osattava hyödyntää. Tämän ymmärryksen lisäämiseksi on kehitetty erilaisia menetelmiä ja anlyysejä. Työelämän persoonallisuuksien välistä viestintää tarkasteltaessa ihmisiä voidaan luokitella eri tavoin.

Ihmisten välisessä viestinnässä ja yhteistyössä NLP –erottelutyypejä voidaan soveltaa, kun pyritään saamaan oma viesti perille tai halutaan ymmärtää ihmisiä paremmin.
Esimerkkinä NLP:n – erottelutyyleistä, akseli Kohti – Pois ja toiminnan kehittäminen. Kohti -ihminen puhuu tavoitteista ja suunnitelmista, eikä näe ongelmia, kun Pois-ihminen taas haluaisi puhua nykyisistä ongelmista ja niiden ratkaisemisesta. Tyypit näkevät toiminnan kehittämisen eri tavalla ja yhteistyö ei suju odotusten mukaan jos he eivät tunne toistensa ajattelutapaa. Näiden ihmistyyppien yhteinen sävel löytyy, kun tarkastelutavan ero ymmärretään ja keskustellaan siitä, mitä ongelmia on ratkaistava tiellä tavoitteeseen. Toisena esimerkkinä motivaation lähteestä kertova Sisäinen – Ulkoinen -akseli. Sisäinen -tyypin toimintaa ohjaa sisäinen tuli, jolle ulkomaailman mielipiteet ovat yhdentekeviä, kun taas Ulkoinen -tyypille on tärkeää palaute ja se mitä hänestä ajatellaan. Nämä odotukset ohjaavat toimintaa. Jos tunnistamme oman tyyppimme ja osaamme kuunnella kanssaihmisiämme, pystymme paremmin ennustamaan heidän tulevaa toimintaansa. (Asikainen-von Harpe 1997).

Itseä koskevien käsitysten ajatellaan toimivan kokemustemme välittäjinä tai ohjaajina, joten on ilmeistä, että yksilön käsityksillä itsestään on vaikutusta myös siihen, miten hän toimii vuorovaikutustilanteessa. Viestijäkuva on osa minäkuvaa, mutta tällä alueella on vielä runsaasti tutkimatonta aluetta. Huonolla itsetunnolla selitetään paljon viestintä vaikeuksia. Minäkäsitys voi olla myös joustamaton ja ylikriittinen. Se sanelee rajat olemuksellemme ja toiminnallemme, jotta koemme olevamme arvostettuja ja hyväksyttyjä. (Takala 1995: 36-52.)

Nykyaikaisessa työkulttuurissa korostuvat osallistuminen ja yhteiskunnallinen aktiivisuus. Erilaiset ryhmät, joilla tarkoitetaan työyhteisössä yhteisen päämäärän tai yhteisiä tavoitteita omaavaa joukkoa. Toiminnan kannalta on tärkeää, että ryhmän sisäinen viestintä toimii hyvin.
Yksilön kannalta keskeisin haaste ryhmätoiminnalle on asenne ryhmän työskentelyyn. Vanha sanonta ’Asenne ratkaisee’, pitänee paikkansa myös tässä. Asenne itseen, ryhmän muihin jäseniin, tietoon ja uusiin ideoihin on ratkaiseva. Positiivisuus, pois sulkematta rakentavaa kritiikkiä, vie ryhmän tavoitteita eteenpäin ja synnyttää tuloksia.


”Puhujaksi tullaan, ei synnytä”, kerrotaan Ciceron muinoin sanoneen.
On totta, että puhumisen ja kuuntelemisen taidot ovat opittavissa. Kaikilla on kehitettävää ja opittavaa. Puheviestintätilanteessa näemme, kuulemme ja olemme välittömässä kosketuksessa; on siis osattava käyttää vuorovaikutusta hyväkseen. On mietittävä mitä ja miten sanoo sanottavansa.

Yksilön käsitykset itsestä viestijänä ovat olennaisia, jos ne asettavat rajat joiden puitteissa uskomme voivamme vaikuttaa toimintaamme. Tositilanteiden epäonnistumisia on mahdollista pienentää aktiivisella itsetuntemuksen parantamisella, harjoittelulla ja harjoitteiden analysoinnilla sekä omien vahvuuksien kehittämisellä. Toskalan lohdullinen käsitys suomalaisten itsetunnosta enemmänkin ylikriittisenä kuin huonona, antaa mahdollisuuksia yksilön minäkuvan laajentamiseen ja kehittämiseen.

Päivittäisissä viestintätilanteissa menettelemme usein kuitenkin kuten olemme hyväksi havainneet ja uusien tilanteiden toimintamallit selviävät vasta myöhemmin huomatessamme, miten olisi pitänyt menetellä. Viestintätilanne on peruuttamaton, ainutkertainen eikä sitä voi kelata aloituspisteeseen uusintaa varten. Lohdullista tässä peruuttamattomuudessa on, että jokainen uusi tilanne on aina myös uusi mahdollisuus.

Vaikka tilanteiden jälkiarviointi on opettavaa ja hyödyllistä, kaikkea ei kannata opetella aidoissa tilanteissa. Kommunikoinnin ristiriitatilanteet jäävät muistiin ja ne ovat peruuttamattomia. Ne voidaan käsitellä ja siirtää siten taka-alalle, mutta niitä ei voida pyyhkiä kokonaan muistista; minkä sanoit, sen sanoit!

Myönteisyyden merkitystä viestinnässä ei voi liiaksi korostaa. Aito positiivisuus se on tarttuvaa ja sillä on kyky kantaa vaikeissakin tilanteissa. Herkkyys ja avoimuus mahdollistavat menestystä, mutta tuovat mukanaan myös suuria epäonnistumisia. Saavutamme luottamusta ja helpotamme omaa toimintaamme olemalla omana itsenämme myös viestintätilanteissa. Tuntemalla itsemme ymmärrämme viestimämme.

”Opi viisailta kuulemasi sanat ja sovella niitä omassa elämässäsi. Elä ne- mutta älä yritä tehdä vaikutusta niitä toistamalla, sillä se joka matkii sitä mitä ei ymmärrä, ei ole kirjojen kuormittamaa aasia kummempi.” (Gibran 1993: 663).



KIRJALLISUUTTA:

Asikainen, R &von Harpe, P. Monessa mielessä. NLP Mielikirja II. (1997) ai-ai Oy: Suomen NLP –yhdistys.

Gibran, Kahlil. Mestarin sanoja. (1993). Karisto Oy: Hämeenlinna.

Kansanen, Anneli. Puheviestinnän perusteet. (2000). WSOY: Porvoo.

Puro, Jukka-Pekka. Johdatus puheviestinnän teorioihin. (1996). Tammer-paino: Tampere.

Takala, Eeva –Gerlander, Maija. Polkuja viestintään. (1995). Yliopistopaino: Jyväskylä.

Takala, E. Mikä ja millainen on puheviestintätapahtuma?. (1995). S. 5-12, 22. Teoksessa
Takala, E–Gerlander, M. (Toim.): Polkuja viestintään. Yliopistopaino: Jyväskylä.

Takala, E. Mikä ihmeen viestijäkuva? Kuvia ja käsityksiä itsestä. (1995). S. 36-52. Teoksessa
Takala, E–Gerlander, M. (Toim.): Polkuja viestintään. Yliopistopaino: Jyväskylä.

Toskala, A. Kognitiivisen psykoterapian perusteita ja sovelluksia. (1991). Jyväskylän koulutuskeskus Oy: Jyväskylä.

Väisänen, Katariina. FM. Luentomoniste. (2003). Kuopion yliopisto.