Esiintymisjännitys

Laajasti nähtynä lähes koko elämä on esiintymistä. Esiinnymme puolin ja toisin aivan tavallisissa jokapäiväisissä vuorovaikutustilanteissa, jolloin jaamme tietoa työtovereille, ystäville ja perheenjäsenille. Nämä arkielämän tilanteet sujuvat yleensä aina luontevasti. Jännittäminen astuu kuvaan vasta, kun pitäisi esiintyä tai pitää esitys. Tilanne jännittää vaikka kyseessä olisi juuri työtoverille sujuvasti kerrotun asian esittäminen. Monille julkinen esiintyminen saattaa olla niin kova paikka, että he yrittävät keksiä jonkin tekosyyn peruuttaakseen osallistumisensa.

Puheviestinnässä esiintyminen tarkoittaa tavallisesti sellaista viestintää, jossa yksi ihminen on päävastuussa sanoman tuottamisesta ja kuulijoina on useita ihmisiä. Tällaisia esiintymistilanteita ovat esimerkiksi puheen tai esitelmän pitäminen, runon lausuminen tai radio-ohjelman juontaminen. Työ- ja yksityiselämässämme kohtaamme tällaisia esiintymistilanteita, emmekä aina voi välttää niitä. Esiintymistilanteeseen on siis opittava suhtautumaan oikein ja jännitystä on opittava hallitsemaan esiintymisvarmuutta kehittämällä.


Mistä esiintymisjännitys tulee ja mitä se on?

Esiintymistilanne vaatii meiltä samoja taitoja kuin elämä yleensä: ajattelua, älyä, tunnetaitoja, vuorovaikutustaitoja, energiaa ja henkisiä voimavaroja. Onko ihme, jos jännitämme? Esiintyminen on kuin ’lyhyt elämä’!

Jännittämisen syitä on pyritty selittämään monella eri tavalla. On olemassa tulkintoja, joissa esiintymisjännitystä pidetään synnynnäisenä taipumuksena välttää sosiaalisia tilanteita, mutta yleensä sitä pidetään opittuna asiana. Onko pelon ja jännityksen lähde oma mieli? Lähteekö pelko alitajunnasta, selviytymisrefleksistä, jossa vierasta uhkaa vastaan on taisteltava? Mikä meistä on tehnyt ’pelkureita’, miksi jännitämme?

Olen usein miettinyt miksi en lapsena jännittänyt. Alle kouluikäisenä olin välitön, avoin ja reipas. Hyväksyin itseni automaattisesti, olin oma itseni. Johtuiko se siitä, etten tiennyt muusta? Saiko koulu ja kasvatus tai aikuistuminen minut uskomaan, että esiintymistilanteissa tulee olla erilainen tai parempi? Mitä luonnollisuudelle tapahtui?

Tutkimusten mukaan oppiminen tapahtuu vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Lapsena viestimme vanhempien, sisarusten ja läheistemme antaman mallin mukaisesti. Varttuessamme malleja tulee lisää. Kasvatus ja koulu pyrkivät tietoisesti ohjaamaan meitä ’määrätyn muotin mukaiseen’ viestintään, jolloin persoonallinen tapamme viestiä kyseenalaistetaan. Kadotamme tutun ja turvallisen tavan. Uusi ja vieras ’viestintäkulttuuri’ jännittää ja aiheuttaa pelkoja. Jäämmekö näiden pelkojen kahleisiin, riippuu palautteesta, jota saamme uuden mallin mukaisesta toiminnastamme.

Klassisessa ehdollistumisessa viestintäaloitteiden palkitseminen ja rohkaisu opettavat lasta yhdistämään viestinnän ja miellyttävyyden. Toisaalta taas rangaistus, kiellot ja moitteet liittävät pahan olon esiintymistilanteisiin. Jännittämisen keskeisiä syitä ovat aikaisemmat esiintymiskokemuksemme ja arviomme omista kyvyistämme viestijänä. Onko esiintymisjännitys määrättyyn tilanteeseen liittyvä reaktio, jonka voidaan olettaa muodostuvan kielteisistä tilannekokemuksista? Ovatko erilaiset elämäntielanteet tehneet meistä sellaisia, jollaisia nyt olemme? Saamiemme taitojen ja rasitteiden kanssa joudumme nyt tulemaan toimeen.

Haasteellisissa viestintätilanteissa jännittäminen on kuitenkin normaalia ja se kuuluu asiaan, mutta sen määrä vaihtelee eri yksilöillä. Jännittämiseen vaikuttavat viestintätehtävä, viestintätilanne, muut tilanteeseen osallistuvat ihmiset sekä omat ominaisuutemme ja aiemmat esiintymiskokemuksemme.

Esiintymisen jännittäminen on hyvin tavallista ja suullisen esityksen pitämistä yleisölle pidetään melkein kaikissa kulttuureissa hyvin vaativana viestintätehtävänä. Yksikään esiintymistilanne ei kuitenkaan vaadi taistelua tai pakenemista; riittää että tulemme tietoisiksi pelkomme syistä, jotta voimme työstää niitä. Sopiva määrä jännitystä saa meidät antamaan parastamme. Vähäisintä jännittäminen on silloin, kun jo etukäteen on varma osallistujien hyväksynnästä.

Viestintätilanteiden jännittäminen ja pelkääminen on yksi tutkituimpia aiheita puheviestintätieteessä. Viestintäarkuus, esiintymispelko, esiintymisjännitys, haluttomuus viestiä, ujous ja sosiaalisten taitojen puute ovat tutkimusten tuottamia käsitteitä. Puheviestintätieteessä käsitteellä viestintäarkuus, tarkoitetaan yksilön pelkoa tai ahdistusta, joka liittyy joko todelliseen tai ennakoituun viestintään toisten ihmisten kanssa. (Kielikompassi, Jyväskylän yliopisto)

Tutkimusten mukaan viestintäarkuutta on havaittavissa neljää tyyppiä:

1. Piirretyyppinen viestintäarkuus, joka tarkoittaa että se on ihmisen pysyväluonteinen ominaisuus ja hän suuntautuu yleensä kaikkiin sosiaalisiin tilanteisiin pelokkaasti ja ahdistuneesti.

2. Kontekstisidonnainen viestintäarkuus, joka liittyy tietyntyyppiseen tilanteeseen. Ihminen tuntee yleensä olonsa rentoutuneeksi viestintätilanteissa, mutta jännittää jos edessä on jokin määrätty viestintätilanne, esim. yleisöpuhe.

3. Henkilö- tai ryhmäsidonnainen viestintäarkuus on melko pysyväluonteista ja ilmenee tietyn ihmisen tai ihmisryhmän läsnä ollessa.

4. Tilannekohtainen viestintäarkuus on tila, joka ilmenee vain ohimenevästi tietyissä tilanteissa. (McCroskey 1997, Almonkarin 2000 mukaan)


Miten jännittäminen ilmenee?

Esiintymisjännitys on kokonaisvaltainen kokemus, johon liittyy fysiologisia reaktioita kuten käsien vapinaa, suun kuivumista, hikoilua, pulssin kiihtymistä, punastumista, mahakipua ja huimausta. Voimme kokea itsen vähättelynä ja epäonnistumisen ennakointia. Esiintymistilanteen aikana saatamme tuntea ahdistuneisuutta ja
jännittäminen saattaa aiheuttaa epäsujuvuutta ja hermostuneisuutta tai jopa esiintymisestä kieltäytymistä. Jännityksen määrä ja oireet vaihtelevat eri tilanteissa. Onneksemme nämä oireet ja tuntemukset eivät useinkaan välity kuulijalle asti. Kuulijat eivät huomaa jännittämistämme, vaikka meistä tuntuukin, että se näkyy selvästi.


Mitä esiintymisjännitykselle voi tehdä?

Esiintymisjännitystä voi yrittää lieventää erilaisten tekniikoiden ja terapioiden avulla. Niillä pyritään poistamaan jännityksen aiheuttajat ja liittämään myönteisiä ajatuksia ja tunteita esiintymiseen. Rentoutumisen, positiivisen ajattelun ja hyvän itseluottamuksen avulla voimme itse vaikuttaa jännityksen vähentämiseen. Visualisointiharjoituksissa on kyse siitä, että omien ajatustemme ja mielikuviemme avulla pyrimme näkemään oma esiintymisemme positiivisessa valossa.

Käytössä olevista tekniikoista oman esiintymisjännitykseni lieventämiseen sopisivat parhaiten
• oman esiintyjäkuvan selkiyttäminen
• omaan esiintyjäkuvaan vaikuttaneiden seikkojen tiedostaminen (esim. mallit, kielteiset kokemukset, palautteen puute, vähäinen kokemus)
• hakeutuminen esiintymistilanteisiin ja kokemuksen hankkiminen
• esiintymisen taitojen opettelu
• itsetarkkailun vähentäminen ja päähuomion keskittäminen vuorovaikutukseen
(miten asia menee perille, miten se menisi paremmin)
• näkökulman vaihtaminen: jos olisin yleisössä, mitä ajattelisin

Esiintymisvarmuus kehittyy esiintymiskokemusten kautta ja niitä voi hankkia monilla eri tavoilla. Harjoittelutekniikoita tutkiessani valitsisin em. tekniikat, sillä mielestäni esiintymisjännityksen lieventämisessä on ensiarvoisen tärkeää oppia hyväksymään itse itsensä ja tunnistamaan yleisönsä.
Uskon, että tuntemalla itsensä, ymmärtämällä yleisön odotukset ja hallitsemalla keinot, joilla vaikuttaa muihin, pelko katoaa. Jonakin päivänä pääsen esiintymään, en joudu.

Lähteet:

Almonkari, M. 2000. Esiintymisvarmuutta etsimässä. Yliopisto-opiskelijoiden oppimisen ja jännittämisen kokemukset esiintymistaidon kursseilla. Puheviestinnän lisensiaatintyö. Jyväskylän yliopisto. Viestintätieteiden laitos.

Andersson,S., Kylänpää,E. 2002. Käytännön puheviestintä. Tampere: Mac Laser Oy.

Kielikompassi, Jyväskylän yliopisto http://kielikompassi.jyu.fi/omatila/puheviestinta/esiintyminen_jannitys.shtml (luettu 16.2.2004)

Medioitunut ympäristö luo uusia haasteita opetukselle

Uusi ajattelutoiminnan muoto ’medialukutaito’ tarkoittaa kansanomaisesti ilmaistuna kykyä suodattaa asioita, tulkita ja poimia viestinnästä olennainen sekä muodostaa siitä oma totuus.

Ihmisillä on vankka pyrkimys eheään elämään, mutta informaatiotulvassa maailmankuvan rakentaminen on ongelmallista. Hyvin informoidun nykyihmisen maailmankuva on väistämättä sekava (Kajaste 2001).

Tutkimusten mukaan suomalaiset lapset sukkuloivat informaatioteknologisten välineiden ja medialaitteiden maailmassa taitavasti ja käyttävät eri mediamuotoja ahkerasti. Taidot ja ymmärrys eivät kuitenkaan aina kohtaa. Median moniulotteisuus vaikuttaa tiedostamattamme ja lasten mediakulttuurinen arkipäivä luo uutta mediasukupolvea. Yksi mediaopetuksen keskeisimmistä haasteista on taitojen ja ymmärryksen tasapainon luominen .


Moniulotteisuutensa vuoksi medialukutaito vaatii ajattelua

Mediaympäristö tuottaa jatkuvasti informaatiota, asiaa, ohjetta ja kaikenlaista tietoa. Tietotulvasta on kyettävä tunnistamaan informaatio, jota tarvitsemme ongelman ratkaisuun ja mistä tai miten sitä pitäisi hakea. Informaatiota ja sen lähdettä on arvioitava kriittisesti. Kaikki saamamme tieto ei välttämättä ole aitoa tai oikeaa ja tiedon hyödyntäminen vaatii osaamista. Saamamme informaatio on osattava suhteuttaa kokemuksiimme ja arvoihimme. Aikuiselta tämän vaatimuksen täyttäminen onnistuu, mutta lapset ja nuoret ovat median tuottaman informaatiotulvan armoilla.

Medialukutaidon moniulotteisuus pitää sisällään emotionaalisen, esteettisen ja moraalisen ulottuvuuden, jotka vaativat toiminnalta aktiivista ajattelua. Ihmisen toiminnalle tunteet ovat yhtä oleellisia kuin tiedot. Emotionaalisuus on tärkeää sosiaalisten verkkojen menestymiselle, joten tunnemaailman on oltava tasapainoisesti mukana toiminnassa. Esteettisyys edellyttää, että tietotekniikkaympäristön suunnittelu ei keskity liiaksi tehokkuuden ja välittömän hyödyn tavoitteluun esteettisen ympäristön kustannuksella. Myös moraalinen tarkastelu on välttämätöntä, sillä tietotekniikkaa käyttävien medioitten maailmassa on arvoja, jotka eivät välttämättä näy suoraan. Ne eivätkä paljastu, ellemme ymmärrä mitkä ovat tuotettujen sanomien, toimintojen tai tietokoneohjelmien tavoitteelliset lähtökohdat. Ajattelematta saatamme sitoa itsemme jonkin tietokoneohjelman valmiiksi rakentamaan arvomaailmaan.


Viestintäsivistys on tulevaisuutta

Opetuksella on löydettävissä tarpeista lähtevä vastuullinen median käyttö. Tulevaisuudessa mediakasvatuksen keskeisin tehtävä on opettaa lapsille, nuorille ja aikuisille riittävän monipuoliset mediakielitaidot ja taata näin itsenäinen elämän hallinta. Myös tietoturvaosaamista ja yksilösuojaa on kehitettävä ja se alueen osaajia koulutettava. Lasten ja nuorten eheä kehittyminen on turvattava laeilla. Nykyisellään media hallitsee elämäämme ja luo meille jatkuvasti uusia ’tarpeita’. Olemme media armoilla, jos emme osaa lukea ja tulkita median viestejä oikein ja riittävän nopeasti. Mediakasvatuksen tehtävänä on irrottaa yhteiskunta media- ja businesskulttuurin otteesta ja riippuvuuksista.

Lähteet:
Haikonen, Jyrki. 2001. ”Informaation, median ja maailmankuvan paradoksit”. teoksessa Eheään elämään. Näkökulmia ihmisenä olemiseen uhkien ja toivon maailmassa. toim. Kimmo Kajaste. Helsinki. 2001. Edita Oyj.
Dyson, Esther. 1997. "Release 2.0" (1997) "kysykää aina kysymyksiä - ei ole muuta hyvää tapaa oppia."
Jussila, Juhani & Seppo Saari. 1999. Opettajankoulutus tulevaisuuden tekijänä. Korkeakoulujen arviointineuvoston julkaisuja 11:1999.
Suoninen, Annikka. 2004. Julkaisun tiedot: Väitöskirjan yhteenveto julkaistaan kirjana vuonna 2004.
http://info.adm.jyu.fi/main/portti/tiedotteet/2003/12/2559/showannouncement?text=119.12.2003 Väitös: Lapset ja nuoret kriittisiä median käyttäjiä (Suoninen). Luettu: 25.3.2004.
Opetusministeriö. 2000. Suomi (o)saa lukea. Tietoyhteiskunnan lukutaidot - Työryhmän linjaukset. Opetusministeriön Työryhmien muistioita. Opetusministeriö 4:2000.
http://www.minedu.fi/julkaisut/julkaisusarjat/tyoryhmamuistiot.html (luettu 25.3.2004)
http://www.minedu.fi/julkaisut/julkaisusarjat/sisaltotuotanto/valiraportti1.rtf (luettu 25.3.2004)

Aikuisopiskelija on haaste opettajalle

Elinikäinen oppimisen merkitys on viime aikoina korostunut, koska työelämän muutokset vaativat jatkuvaa itsensä kehittämistä. Oppilaitoksiin ja erilaisille kursseille hakeutuu entistä enemmän aikuisia, jotka opiskelevat usein myös työn ohessa. Uuteen ammattiin kouluttautuvat ja eläkeläisopiskelijat ovat oma aikuisopiskelijaryhmänsä. Aikuisopiskelu ja aikuisopiskelijoiden kouluttaminen on haasteellista ja opettajalta vaaditaan moninaisia ohjaajan taitoja, sillä aikuiset ovat opiskelijoina vaativia.


Aikuiskasvatus eli andragogia eroaa pedagogiasta eli nuorten opettamisesta monella tapaa. Aikuisella on nuoria opiskelijoita laajempi kokemustausta, kehittyneempi ajattelu- ja hahmottamiskyky, heidän opiskelumotivaationsa on erilainen (Matikainen, Manninen 2000, 64) ja opiskeluun vaikuttaa myös heidän perhe- ja työolosuhteet. Aikuiset vaativat motivoituakseen erilaisia tekijöitä kuin nuoret. Heidän opiskelunsa pitää liittyä jotenkin heidän työhönsä tai muuhun elämään, he haluavat toimia itsenäisesti, käyttää kokemuspohjaansa ja heidän opiskelullaan pitää olla selkeä tavoite.


Aikuiset opiskelijana

Aikuisopiskelijat tulevat erilaisista taustoista, heidän kokemuksensa ja motiivinsa vaihtelevat paljon; Useimmilla on perhe, työ ja harrastuksia. Aikuisen elämään mahtuu muutakin kuin opiskelu.

Elämänkokemuksen merkitys korostuu opiskelijoiden oppimisresurssina ja se on usein jo niin laaja, että opiskelija pystyisi toimimaan asiantuntijana opiskelemassaan aineessa. Aikuisopiskelija on vaativa ja odottaa saavansa vastinetta opiskeluun käyttämälleen ajalle.

Aikuisen opiskelu on yleensä oma-aloitteista ja vapaaehtoista. Aikuinen toimii opiskellessaan itsenäisesti ja pitkäjänteisesti. Hän on itseohjautuvampi kuin nuoremmat opiskelijat, mutta kaipaa silti ohjausta. Aikuisten oppimista tukee opiskelijoiden välinen ajatusten ja kokemusten vaihto, sillä heille on ominaista taito kommunikoida ja oppia keskusteluista.
Aikuinen pyrkii yhdistämään opiskeltavan aineen työhönsä ja hakee näin jonkinlaista kiinnittymispohjaa uuden oppimiselle. Aikuisopiskelija soveltaa oppimaansa käytäntöön, koska se hyödyttää häntä enemmän kuin teorian ulkoa oppiminen.


Aikuisen oppimispsykologiaa

Pantzarin mukaan eri ikäiset ihmiset oppivat yhtä hyvin, mutta eri tavoin. Ikä vaikuttaa ihmisen fysiologisiin, psykologisiin ja sosiaalisiin ominaisuuksiin, jolla on vaikutusta oppimisessa. Iän vaikutus näkyy eniten suoritusnopeuden ja aistien tarkkaavaisuuden laskuna. Aikuisen on vaikeampi oppia asioita ulkoa, mutta laaja kokemusvarasto helpottaa uusien asioiden sisäistämistä.

Aikuisen etuna on hyvä kokonaisnäkemys ja uuden asian kytkeminen jo opittuun. Tästä johtuen aikuiset yleensä opiskelevatkin syväsuuntautuneesti eli kiinnittävät huomiota laajoihin kokonaisuuksiin ja opittavan asian ymmärtämiseen. Vastakohtana tälle on pintasuuntautunut opiskelija, joka keskittyy pieniin osiin ja yksityiskohtiin. Ihmisen oppimiskyky pysyy nuoruuden oppimiskyvyn tasolla noin 60-vuotiaaksi asti, jolloin kyky alkaa lievästi heiketä. On kuitenkin huomioitava, että yksilöiden ikääntymisessä on eroja. (Pantzar 1986, 11-13.)


Opettajan rooli aikuiskoulutuksessa

Aikuisille opettaja ei ole auktoriteetti vaan asiantuntija ja opastaja. Tämä tulee esiin erityisesti, jos kurssi on suunniteltu niin, että se vaatii opiskelijalta itseohjautuvuutta. Itseohjautuvuuden lisääntyminen pienentää opettajan roolia. Opintojakson aikana opettajasta tulee monipuolinen toimija. Hän on asiantuntija ja opastaja, mutta toisaalta myös opiskelijoiden vertainen keskustelija. Hän on myös materiaalin tuottaja, organisoija, tehtävien jakaja ja tarkastaja, keskustelun luoja ja valvoja (Matikainen, Manninen 2000, 98).

Itseohjautuvassa ryhmässä erilaiset ryhmätyöt ja keskustelut edesauttavat uusien ajattelu- ja toimintamallien kehittymistä, mutta opettajan tulee silti luoda oppimiselle tarkoituksen mukaiset puitteet ja mekanismit. Opettaja voi myös helpottaa opiskelua tarjoamalla uusia näkökulmia aiheen käsittelyyn.

Vaikka opiskelijat ovat motivoituneita, täytyy opettajan myös luoda opiskeluun innostava ilmapiiri. Aikuisopiskelussa opettajan rooli on yhä enemmän opiskelun helpottaja ja keskustelun ohjaaja tai yksi keskustelijoista. Toisaalta opettajan pitää kuitenkin olla opiskelijoiden saavutettavissa asiantuntijana, jonka puoleen on helppo tarvittaessa kääntyä.


Opettajuuden haasteet

Saavuttaakseen oppilaiden luottamuksen, opettajan on hallittava opettamansa asiasisältö niin hyvin, että pystyy odottamattomissakin tilanteissa toimimaan ongelmanratkaisijana. Opettajan on myös hallittava alansa niin, että hän pystyy ymmärtämään miten eri oppilaat erilaisista lähtökohdista käsin ymmärtävät kyseessä olevat alan ilmiöt, käsitteet, käsitteellistämis- ja toimintatavat. Konfliktitilanteissa opettajan ei tulisi lukkiutua mahdollisesti saamastaan kritiikistä. Hänellä tulisi olla kyky kokea sen palautteeksi, joka kenties antaa vihjeitä entistä paremmista tehtävänasetteluista ja työskentelyn järjestelyistä.

Täyttääkseen aikuisenopiskelijan opettajalleen asettamat haasteet, opettajan on osattava antaa opiskelijoille sopivassa määrin vapautta ja vastuuta opiskelun suhteen niin, että yksilölliset oppimistavoitteet voivat toteutua. Lisäksi hänen tulee kyetä havaitsemaan tilanteita, jolloin opiskelija(t) eivät selviydy ilman apua. Opettajan tulee toimia ohjaajana, jolla riittää uskoa opiskelijoiden kykyihin, kiinnostusta heidän ajattelutapojaan kohtaan sekä kykyä kuunnella ja kyseenalaistaa. Opettajalle on tärkeää myös ’ryhmäilmiöiden’ tuntemus, jolloin hän voi turvallisin mielin toimia yhtenä ryhmän osanottajana ja elää ryhmän mukana, säilyttäen kuitenkin ohjaajan roolinsa kuuluvan mahdollisuuden etääntyä tarvittaessa tarkkailijaksi ja tasapuoliseksi auttajaksi.

Aikuisopiskelussa toteutuu yhteistoiminnallisuuden periaate, jossa toista opettamalla oppii myös itse tehokkaasti ja ottaa samalla vastuuta itsestään ja toisista.


Lähteet:

Matikainen, Janne ja Manninen, Jyri toim. (2000): Aikuiskoulutus verkossa, verkkopohjaisten oppimisympäristöjen teoriaa ja käytäntöä.
Tammer-Paino:
• Manninen, Jyri ja Pesonen, Senja: Aikuisdidaktiset lähestymistavat: verkkopohjaisten oppimisympäristöjen suunnittelun taustaa, s.63-79.
• Manninen, Jyri ja Nevgi, Anne: Opetus verkossa - vuorovaikutuksen uudet mahdollisuudet, s.93-108.

Pantzar, Eero (1986): Aikuisen opiskelutaito: perusteet ja kehittäminen. Valtion painatuskeskus.

Persoonallisuus vaikuttaa viestintään

Puheviestintä on jatkuvan muutoksen alainen monimutkainen prosessi, jolla ei ole alkua eikä loppua. Se tapahtuu aina ainutkertaisena tilanneyhteydessä, jossa se on yhdistelmä ihmisten välistä vuorovaikutusta. Me suomalaiset miellämme puheviestintäkontekstin lähes poikkeuksetta esiintymistilanteeseen, mutta mielestäni valtaosa ihmisten välisestä viestinnästä tapahtuu arkielämän tilanteissa työpaikoilla ja päivittäisten asioiden hoidossa. Koska yleisesti puheviestintä mielletään tarkoitukselliseksi, aiheuttavat viestin tulkinnat ja väärinymmärrykset ristiriitoja erilaisten persoonallisuuksien välillä.


Tässä esseessäni käyn läpi persoonallisuuden merkitystä arkielämän viestinnässä sekä viestinnän vaikutusta persoonallisuuden kehittymisessä. Jäsentääkseni puheviestintää ja sen käsitteistöä, teen aluksi tiivistetyn katsauksen puheviestinnän perusteisiin. Tarkastelen persoonallisuuksien välistä viestintää ja ihmisten käytöstä ja tapaa käsitellä ja suodattaa tietoa kielen kautta sekä sitä miten Yhdysvalloissa syntynyt NLP- koulukunta1 tarkastelee tätä ilmiötä. Koulukunnan mukaan ihmisen tapa puhua heijastelee hänen tapaansa ajatella. Lopuksi tarkastelen sitä, miten puheviestintätaitoja voi kehittää ja miten konfliktit vaikuttavat persoonallisuuden kehittymiseen.


Puheviestintä on tieteenalana nuori, mistä johtuen sillä on useita erilaisia ja keskenään kilpailevia teorioita, joita sovelletaan tutkimus- opetustyössä. Yleisimmin käytetty jaottelu sisältää laki-, sääntö- ja systeemiteorioita. Näistä moniulotteisin on systeemiteoria, jonka avulla on selitettävissä mistä tapahtuman kulku johtuu. Teoria pyrkii löytämään selitykset viestinnän tapahtumille havaittavissa olevista ulkoisista rakenteista. Teorian avulla on löydettävissä ratkaisuja lakien ja sääntöjen välille, mutta se ei kuitenkaan ole täysin pystynyt ratkaisemaan sääntö- ja lakiteorioiden välisiä jännitteitä. Systeemiteoria sopii hyvin esim. organisaatioviestinnän tutkimiseen. On kuitenkin muistettava, että puheviestintäteorioista ei ole olemassa vain yhtä ainoaa oikeaa tulkintaa. Teoriat eivät ratkaise ongelmiamme, mutta ne auttavat meitä ymmärtämään erilaisia lainalaisuuksia ja kertovat meille mikä on olennaista viestinnässämme. (Puro 1996.)

Viestintätapahtumaa selittävien lainalaisuuksien mukaan viestintä syntyy tarpeesta vähentää epävarmuutta, halusta käyttää valtaa tai puolustaa minuutta. Viestintäprosessin tai teon tavoitteena on tietojen, ajatusten ja tunteiden välittäminen toiselle. Keskeistä on sanoman välittäminen ymmärrettävästi. Puheviestinnän viestit ja merkitykset eivät kuitenkaan rakennu ainoastaan kielen avulla, sillä visuaaliset merkkijärjestelmät ja ääni ovat aina mukana tuottamassa merkityksiä. Viestinnän ja sanan merkityksestä pitää nöyrästi, mutta sitkeästi neuvotella, että saavutetaan yhteinen ymmärrys (Väisänen 2003). Se minkälaisia merkityksiä viestit saavat, riippuu kontekstista tai tilanneyhteydestä jossa ollaan. (Takala 1995: 5-12.)

Arkipäivän puheviestintätilanteet ovat vuorovaikutusta, jossa toimimme sekä puhujana että kuulijana. Puhujalta edellytetään taitoa käyttää viestinnän kieliä ja kuulijalla on oltava kuuntelemisen kyky. Kuuntelemisella ymmärretään kuulemisen aistimusta joka johtaa tulkintaan ja ymmärtämiseen. Kuuntelemalla havaitaan koko viestintätilanteen ärsyketarjonta. On tilanteita, joissa kuuleminen voi olla puhumista tärkeämpi viestintä taito. (Kansanen 2000.) Keskinäinen ymmärtäminen on löydettävä sanattoman sopimuksen kautta (Takala 1995: 22).


1) Lyhennys NLP, tulee sanoista Neuro Linguistic Programming.

Jo aivan tavallinen arkikeskustelu pitää sisällään merkitykseltään monitulkintaisia ja tilannesidonnaisia ilmaisuja, jolloin vuorovaikutus onnistuu vain jos keskustelijoilla on halu tehdä yhteistyötä ja ymmärtää toisiaan.(Takala-Gerlander 1995: 24.) Päivittäisten asioiden hoidossa ja arkielämän viestintätilanteissa toimimme usein aidosti ja spontaanisti, emme viestintälähtöisesti. Toimimme ihmisenä ja antaudumme tahtomattamme tilanteisiin, joissa olemme ympäristön, kulttuurin, häiriöiden ja yksilön armoilla. Mieltymyksemme ja torjuntamme näkyvät eleinä, ilmeinä ja liikkeinä. Äänenvärimme on kiinteästi sidoksissa persoonallisuuteemme ja mielentilaamme. Se paljastaa lähettäjän ja vastaanottajan ylimielisyyden, välinpitämättömyyden tai epävarmuuden, jota ei sanota sanoilla. Äänen väri kertoo samoja asioita kuin ilmeet. Viestintätaitomme ovat todellisessa tulikokeessa, kun törmäämme tilanteeseen, jossa ihmisten väliset kemiat eivät toimi. Tällöin viestintätilanne on negatiivisesti latautunut ja yhteistyö on hankalaa.

Sanaton viestintä voi tahattomasti käynnistää ongelmatilanteen, sillä nonverbaalisen kielen merkitys on tulkittu tutkimuksissa peräti 93 prosentiksi. Sanojen merkitys on vain 7% ja merkitys syntyy, kun viestintätilanteen osallistujat tulkitsevat toistensa tarkoitteita. Toimintamme arkielämässä on pääasiassa nonverbaalista viestintää. Tahdoimme tai emme, olemuksemme viestii meistä koko ajan ulospäin. Lähettämiemme viestien lisäksi teemme valikoivia havaintoja myös muiden ihmisten viesteistä kaikkialla missä liikumme. Tulkitsemme näitä havaittuja viestejä. Mutta tulkitsemmeko oikein? Oikea tulkinta edellyttää moniosaamista, joten ei liene ihme että ristiriitoja syntyy. Taito on yli tilanteiden ja tilanteet korostavat taitoja eri tavoin (Väisänen 2003). Voidaksemme jatkaa, meidän on luotettava kumppanimme haluun tehdä yhteistyötä ja näin löydettävä yhteinen ymmärrys.

Onneksemme useissa viestintätilanteissa toimintaamme helpottaa kulttuurien sisälle syntyneet valmiit tai puolivalmiit skriptit eli käsikirjoitukset, joiden perusteella pystymme ennakoimaan tapahtumia ja toimimaan tilanteissa tarkoituksenmukaisesti. (Takala-Gerlander 1995: 15.) Vanhan työkulttuurin tilanteet ovat usein ennakoitavissa jo kokemuksen avulla, mutta kansainvälistyminen, muutokset ja työpaikkakulttuurin uudet tuulet ovat tuoneet viestintään lisää haasteita. Työelämässä eletään aikaa, jossa ihmissuhdetaidot, tunneäly, sosiaaliset kyvyt sekä erilaisten ihmisten ymmärtäminen ovat avainasemassa. Taito tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa on tärkeämpää kuin ammattiosaaminen. Kuulijalähtöisyys ja vastaanottajan näkökulma on onnistuneen esityksen perusta (Kansanen 2000.) ja vastaavaa herkkyyttä on oltava myös arkipäivän viestinnässä. Persoonallisuuksia on ymmärrettävä ja osattava hyödyntää. Tämän ymmärryksen lisäämiseksi on kehitetty erilaisia menetelmiä ja anlyysejä. Työelämän persoonallisuuksien välistä viestintää tarkasteltaessa ihmisiä voidaan luokitella eri tavoin.

Ihmisten välisessä viestinnässä ja yhteistyössä NLP –erottelutyypejä voidaan soveltaa, kun pyritään saamaan oma viesti perille tai halutaan ymmärtää ihmisiä paremmin.
Esimerkkinä NLP:n – erottelutyyleistä, akseli Kohti – Pois ja toiminnan kehittäminen. Kohti -ihminen puhuu tavoitteista ja suunnitelmista, eikä näe ongelmia, kun Pois-ihminen taas haluaisi puhua nykyisistä ongelmista ja niiden ratkaisemisesta. Tyypit näkevät toiminnan kehittämisen eri tavalla ja yhteistyö ei suju odotusten mukaan jos he eivät tunne toistensa ajattelutapaa. Näiden ihmistyyppien yhteinen sävel löytyy, kun tarkastelutavan ero ymmärretään ja keskustellaan siitä, mitä ongelmia on ratkaistava tiellä tavoitteeseen. Toisena esimerkkinä motivaation lähteestä kertova Sisäinen – Ulkoinen -akseli. Sisäinen -tyypin toimintaa ohjaa sisäinen tuli, jolle ulkomaailman mielipiteet ovat yhdentekeviä, kun taas Ulkoinen -tyypille on tärkeää palaute ja se mitä hänestä ajatellaan. Nämä odotukset ohjaavat toimintaa. Jos tunnistamme oman tyyppimme ja osaamme kuunnella kanssaihmisiämme, pystymme paremmin ennustamaan heidän tulevaa toimintaansa. (Asikainen-von Harpe 1997).

Itseä koskevien käsitysten ajatellaan toimivan kokemustemme välittäjinä tai ohjaajina, joten on ilmeistä, että yksilön käsityksillä itsestään on vaikutusta myös siihen, miten hän toimii vuorovaikutustilanteessa. Viestijäkuva on osa minäkuvaa, mutta tällä alueella on vielä runsaasti tutkimatonta aluetta. Huonolla itsetunnolla selitetään paljon viestintä vaikeuksia. Minäkäsitys voi olla myös joustamaton ja ylikriittinen. Se sanelee rajat olemuksellemme ja toiminnallemme, jotta koemme olevamme arvostettuja ja hyväksyttyjä. (Takala 1995: 36-52.)

Nykyaikaisessa työkulttuurissa korostuvat osallistuminen ja yhteiskunnallinen aktiivisuus. Erilaiset ryhmät, joilla tarkoitetaan työyhteisössä yhteisen päämäärän tai yhteisiä tavoitteita omaavaa joukkoa. Toiminnan kannalta on tärkeää, että ryhmän sisäinen viestintä toimii hyvin.
Yksilön kannalta keskeisin haaste ryhmätoiminnalle on asenne ryhmän työskentelyyn. Vanha sanonta ’Asenne ratkaisee’, pitänee paikkansa myös tässä. Asenne itseen, ryhmän muihin jäseniin, tietoon ja uusiin ideoihin on ratkaiseva. Positiivisuus, pois sulkematta rakentavaa kritiikkiä, vie ryhmän tavoitteita eteenpäin ja synnyttää tuloksia.


”Puhujaksi tullaan, ei synnytä”, kerrotaan Ciceron muinoin sanoneen.
On totta, että puhumisen ja kuuntelemisen taidot ovat opittavissa. Kaikilla on kehitettävää ja opittavaa. Puheviestintätilanteessa näemme, kuulemme ja olemme välittömässä kosketuksessa; on siis osattava käyttää vuorovaikutusta hyväkseen. On mietittävä mitä ja miten sanoo sanottavansa.

Yksilön käsitykset itsestä viestijänä ovat olennaisia, jos ne asettavat rajat joiden puitteissa uskomme voivamme vaikuttaa toimintaamme. Tositilanteiden epäonnistumisia on mahdollista pienentää aktiivisella itsetuntemuksen parantamisella, harjoittelulla ja harjoitteiden analysoinnilla sekä omien vahvuuksien kehittämisellä. Toskalan lohdullinen käsitys suomalaisten itsetunnosta enemmänkin ylikriittisenä kuin huonona, antaa mahdollisuuksia yksilön minäkuvan laajentamiseen ja kehittämiseen.

Päivittäisissä viestintätilanteissa menettelemme usein kuitenkin kuten olemme hyväksi havainneet ja uusien tilanteiden toimintamallit selviävät vasta myöhemmin huomatessamme, miten olisi pitänyt menetellä. Viestintätilanne on peruuttamaton, ainutkertainen eikä sitä voi kelata aloituspisteeseen uusintaa varten. Lohdullista tässä peruuttamattomuudessa on, että jokainen uusi tilanne on aina myös uusi mahdollisuus.

Vaikka tilanteiden jälkiarviointi on opettavaa ja hyödyllistä, kaikkea ei kannata opetella aidoissa tilanteissa. Kommunikoinnin ristiriitatilanteet jäävät muistiin ja ne ovat peruuttamattomia. Ne voidaan käsitellä ja siirtää siten taka-alalle, mutta niitä ei voida pyyhkiä kokonaan muistista; minkä sanoit, sen sanoit!

Myönteisyyden merkitystä viestinnässä ei voi liiaksi korostaa. Aito positiivisuus se on tarttuvaa ja sillä on kyky kantaa vaikeissakin tilanteissa. Herkkyys ja avoimuus mahdollistavat menestystä, mutta tuovat mukanaan myös suuria epäonnistumisia. Saavutamme luottamusta ja helpotamme omaa toimintaamme olemalla omana itsenämme myös viestintätilanteissa. Tuntemalla itsemme ymmärrämme viestimämme.

”Opi viisailta kuulemasi sanat ja sovella niitä omassa elämässäsi. Elä ne- mutta älä yritä tehdä vaikutusta niitä toistamalla, sillä se joka matkii sitä mitä ei ymmärrä, ei ole kirjojen kuormittamaa aasia kummempi.” (Gibran 1993: 663).



KIRJALLISUUTTA:

Asikainen, R &von Harpe, P. Monessa mielessä. NLP Mielikirja II. (1997) ai-ai Oy: Suomen NLP –yhdistys.

Gibran, Kahlil. Mestarin sanoja. (1993). Karisto Oy: Hämeenlinna.

Kansanen, Anneli. Puheviestinnän perusteet. (2000). WSOY: Porvoo.

Puro, Jukka-Pekka. Johdatus puheviestinnän teorioihin. (1996). Tammer-paino: Tampere.

Takala, Eeva –Gerlander, Maija. Polkuja viestintään. (1995). Yliopistopaino: Jyväskylä.

Takala, E. Mikä ja millainen on puheviestintätapahtuma?. (1995). S. 5-12, 22. Teoksessa
Takala, E–Gerlander, M. (Toim.): Polkuja viestintään. Yliopistopaino: Jyväskylä.

Takala, E. Mikä ihmeen viestijäkuva? Kuvia ja käsityksiä itsestä. (1995). S. 36-52. Teoksessa
Takala, E–Gerlander, M. (Toim.): Polkuja viestintään. Yliopistopaino: Jyväskylä.

Toskala, A. Kognitiivisen psykoterapian perusteita ja sovelluksia. (1991). Jyväskylän koulutuskeskus Oy: Jyväskylä.

Väisänen, Katariina. FM. Luentomoniste. (2003). Kuopion yliopisto.

Eteläpohjalaisuus

Etelä-Pohjanmaan maakunta sijaitsee Länsi-Suomen läänissä, joka ennen vuoden 1997 lääniuudistusta oli Vaasan läänin aluetta. Etelä-Pohjanmaan nimikkoeläin on Orava, -lintu on Isokuovi, -kala on Siika, -kasvi on Maitohorsma ja –kivi on Kärnäiitti. Murre on eteläpohjanmaan murre, josta puuttuu d-kirjain.

Minä

Kuka ja mikä minä olen? Mitä minusta on tullut ja miksi?

Synnyin etelä-pohjanmaalla, kuten isäni, mutta äitini oli aito savolainen. Minä olen siis puoliverinen ; eteläpohjalais-savolainen. Orpokin olen, koska molemmat vanhempani ovat jo siirtyneet pois tästä ajasta.

Mitä minusta loppujen lopuksi tulee?
Eteläpohjalaisuus vaikuttaa minussa vahvasti ... itseluottamusta ainakaan ei puutu. Aina olen kokenut, että ’mä oon meiltä ja muut on meidän krannista’ … kai sekin on sitä etelä-pohjalaisuutta.

Kasvua odotellessa mietin pohjalaisuutta ja sen merkitystä

Me etelä-pohjalaiset olemme järkiään vähän muita parempia ... ainakin omasta mielestämme. Ehkäpä siinä syy miksi esi-isämme ovat asettuneet lakeuksille ... ettei tule niin pahoja yhteentörmäyksiä ;)!
Ihan tavallinen en taida olla minäkään - kotikasvatus on ollut vahva vaikuttaja. "Pirättäyry asiooren yläpuolella. Näjet enempi ekkä jouru joka myllerryksehen mukahan."

Miksi mietin eteläpohjalaisuutta ja sen kokemista?
Koko prosessin käynnisti vanha valokuva; Isovanhemmat. Mamma ja paappa mökkinsä aurinkoisella etupihalla. Rinnakkain, kasvot tielle päin. Siinä he istuivat, kuten aina. Jopa suolalla höystetyn pannukahvin tuoksu tunki sieraimiini.

Tuli oikein ikävä. 'Paappa pruukasi lähettää minut kauppahan, nisua hakemahan; sokeritassuja.' Nyt niitä saa taas - sokeritassuja. - Kaikki vanha kiertää takaisin ja hyvä niin.

Isovanhempani vaikuttivat etelä-pohjanmaalla koko ikänsä; paappa vuosina 1895 -1966 ja mamma 1897-1978. Olivat aktiivisia ja kovia yrittämään. Yhteiskunnallisesti aktiivisia, käsityöläisiä ja kulttuuri ihmisiä myös.

- Käsittämätöntä, että olen saanut elää ja asuat ihmisten kanssa, jotka ovat syntyneet 1800 luvulla? ... eikä siitä ole edes kauan, taaksepäin katsottuna.

Olisinpa silloin kirjoittanut kuulemani tarinat muistiin ... niin monta asiaa on jo unohtunut ja monta tarinaa jäi kuulematta!